Elokuu: Erittäin halpaa DeeTeetä lisää.
Sijoitin tässä kuussa 1000 € summan eli 500+500 € Detection Technology yn ja Lassila&Tikanoja an. Detection Technology oli edelleen hyvin edullinen ja yhtiön osake oli laskenut noin 15 % edellisestä ostosta eli aloituspositiosta. Osake on edelleen laskenut, vaikka tulosvaroitusta ei ole kuulunut eikä mitään muutakaan uutista, jonka kuuluisi laskea kurssia. Epäilenkin kurssin laskusyyksi pienyhtiörahastojen pakkomyyntejä ja elokuun aikana onkin nähty suuria volyymipiikkejä, jotka yleensä merkitsevät ainakin väliaikaisia kurssipohjia. Tästä syystä epäilen oston osuneen melko täydellisesti ainakin väliaikaisiin pohjiin ja uskon, ettei kurssilasku tästä enää jatku, sillä kyseistä nettovelatonta laatuyhtiötä hinnoitellaan jo P/B 1.45 eli kohtuuttoman alhaisella tasekertoimella. Tulostaso on toki heikko, mutta yhtiö tekee hyvinkin positiivista tulosta heikkonakin vuonna ja oma pääoma kasvaa jatkuvasti, jonka vuoksi vaikea nähdä tällaisen hinnoittelun jatkuvan pitkään. Hinnoittelun edull...