Elokuu: Erittäin halpaa DeeTeetä lisää.
Sijoitin tässä kuussa 1000 € summan eli 500+500 € Detection Technologyyn ja Lassila&Tikanojaan.
Detection Technology
oli edelleen hyvin edullinen ja yhtiön osake oli laskenut noin 15 % edellisestä
ostosta eli aloituspositiosta. Osake on edelleen laskenut, vaikka
tulosvaroitusta ei ole kuulunut eikä mitään muutakaan uutista, jonka kuuluisi
laskea kurssia. Epäilenkin kurssin laskusyyksi pienyhtiörahastojen
pakkomyyntejä ja elokuun aikana onkin nähty suuria volyymipiikkejä, jotka
yleensä merkitsevät ainakin väliaikaisia kurssipohjia. Tästä syystä epäilen
oston osuneen melko täydellisesti ainakin väliaikaisiin pohjiin ja uskon, ettei
kurssilasku tästä enää jatku, sillä kyseistä nettovelatonta laatuyhtiötä
hinnoitellaan jo P/B 1.45 eli kohtuuttoman alhaisella tasekertoimella.
Tulostaso on toki heikko, mutta yhtiö tekee hyvinkin positiivista tulosta
heikkonakin vuonna ja oma pääoma kasvaa jatkuvasti, jonka vuoksi vaikea nähdä
tällaisen hinnoittelun jatkuvan pitkään. Hinnoittelun edullisuudesta kertoo
myös se, että yhtiöllä ei ole eikä todennäköisesti tulekaan olemaan
minkäänlaista taseriskiä, joka perustelisi näin alhaista hinnoittelua.
Lassila&Tikanojan kohdalla oli lisäoston aika,
sillä liiketoiminta on edelleen vakaata/vakaasti kasvavaa ja vakaata
kassavirtaa tuottavaa. Tämä tulee tulevaisuudessa mahdollistamaan myös kasvavat
osingot, jotka johtavat mahdollisesti myös osakkeen kurssinousuun. Ostohetkellä
yhtiötä hinnoiteltiin Osinko-% 6.2, P/B 1.6 ja P/E 12 toteutuneella tuloksella.
Kertoimet ovat siis hyvin alhaiset yhtiölle, jonka tavoitteena on vuosittain
kasvattaa liikevaihtoaan 6 % ja päästä 11 % EBITA-marginaaliin.
EBITA-marginaalin tavoite 11 % kuulostaa hyvin kunnianhimoiselta, kun ottaa
huomioon P/S-luvun, joka oli ostohetkellä 0.50. Yhtiön arvostustaso on tällä
hetkellä alhainen, sillä yhtiö joutui heinäkuussa antamaan tulosvaroituksen
johtuen kasvaneista polttoainekustannuksista ja polttoon ohjattavien jätteiden
käsittelymaksujen noususta. Yhtiö laski tälle vuodelle ohjeistamaansa EBITAn
määrää noin 15 % verran (ohjeistuksen keskikohta 41M€ -> 35.5M€), mutta piti
liikevaihto-ohjeistuksensa ennallaan. Tämä kertoo siitä, että EBITAn pitäisi
pysyä ennallaan tulevaisuudessa polttoainehintojen mahdollisesti laskiessa
takaisin kohtuullisemmille tasoille.
Alla taulukko PADI:sta kuukausittain. Tämänhetkinen PADI on 951,76
€ kun salkkuun on talletettu 20000 €. Päivitetty elokuussa:
Perään vielä tuotto- ja osinkotarkastelua:
Osakesalkun tuottokehitys alusta asti verrattuna OMXH25GI:
Elokuun kehitys oli Osinkopilkkijän kannalta edelleen mainio ja ero indeksikehitykseen nähden kaventui jälleen, kun Osinkopilkkijän salkku tuotti elokuussa 6,4 % ja indeksi 4,0 %. Osinkopilkkijän salkussa olevien aliarvostettujen osakkeiden arvostusten korjaantuminen järkevämmille tasoille jatkui. Elokuun aikana erityisesti Postin ja Aspon arvostustasot tervehtyivät Postin noustua noin 25 % verran ja Aspon noustua noin 15 % verran. Posti on edelleen jonkin verran aliarvostettu osinkotuoton pyöriessä 6.5 % tasolla ja Aspokin on aliarvostettu P/B:n ollessa noin 1,3. Kääntöpuolella Olvi teki erinomaisen tuloksen, mutta osakekurssi ei siitä huolimatta liikahtanut juuri mihinkään. Syynä todennäköisesti se, että kasvu tuli lähinnä Valko-Venäjältä, jossa voittovarat ovat toistaiseksi jumissa.
Salkun sisältö on tällä hetkellä seuraavanlainen:
Osinkoa maksettiin Osinkopilkkijälle elokuun aikana 10,00 €, josta ei mennyt ennakonpidätystä.
Tälle vuodelle on vielä 297 € tulevia osinkoja Nordnetin näkymän mukaan. Kokonaisuudessaan siis tälle vuodelle olisi tulossa 719 € osinkoja. Tälle vuodelle tulossa olevat osingot tuovat salkkuun talletetulle 20 000 € summalle 3.60 % osinkotuoton.
Tälle vuodelle tulevat osingot:
Ja lopuksi osinkonäkymä Osinkopilkkijän perustamisvuodesta
eli viime vuodesta 2025 asti.
Tiedot kerätty Morningstarin ja Inderesin sivustoilta.
En ole vastuussa tietojen paikkansapitävyydestä ja mikään blogissa esitetty ei ole sijoitussuositus.
Kommentit
Lähetä kommentti